Alkuperäinen arvostelu (jpg, 207 Kb)

Suomijazz.com Pentti Ronkainen 29.09.04

Tiedossa ei ole mitä Timo Pratskin ajatteli nimetessään tämän ensimmäisen soolo- levynsä päivitykseksi. Ehkäpä mielessä on ollut jazzrockin tai progejazzin päivittäminen päivän soundeilla ja tuoreilla soittajilla. Tai sitten kyseessä on jokin henkilökohtaisempi päivittämisen taso, suhde omaan soittamiseen tai tämänkaltaiseen musiikkiin.

Pratskin on ollut monessa mukana. Studiotyötä mies on tehnyt useammankin edestä. Bändi- puolelta mieleen muistuu Pepe Ahlqvistin urbaanibluesviritelmät 80-luvun lopulta lähtien, mutta ennen kaikkea Pratskinin liittää mielessään fuusiomusiikkiin. Tämän alan bändejä ovat olleet mm. Instinct, Fissio, Tuppu Orrenmaa, Jan Olof Strandberg, Loop Treatment ja Pekka Pohjola Band.

Pitkä Getting nowhere on tämän levyn monimuotoisinta ja vaihtelevinta antia ja samalla se biisi, jonka kehittelyistä todellakin tulee Pohjolan musiikki mieleen. Tietoinen kunnianosoitus vai sattumoisin Pohjolaan päin viittoileva, mene tiedä, mutta joka tapauksessa hienosti toteutettu biisi, jonka soundipuolella miellyttää akustisen piano- soundin ja raskaanpuoleisen sähköisen kompin yhdistelmä.

Sävellyksellisesti koko levy ei ole ihan yhtä mielenkiintoinen. Osassa materiaalia lähtö- kohtana on kevyt riffittely, ja jamitus ja sooloilu on rakenteita tärkeämpää. Yksi tällainen biisi on Devil in your dreams, joka kulkee kyllä niin mallikkaasti, että soolo- osuuksien loppuessa jää kaipaamaan lisää. Keikalla juuri tuolta kohdalta lähdettäisiin varmasti ponnistamaan uusille urille ja kovemmille kierroksille.

70-luvulla rockjazzinsa kuunnelleet solahtavat helposti Pain and relief - ja Behind the corner -kappaleiden maailmoihin. Soundit ovat tätä päivää, mutta tuttua ja turvallista perus- fuusion aavaa niissä seilataan. Mikäs siinä, kun toteutus on näin hyvä.

Soitannollisesti levy on kovaa tasoa kuten tällaiselta miehitykseltä sopii odottaakin. Anssi Nykäsen tutun terhakka komppi nykii ja potkii vahvasti kaiken pohjana. Jaan Wessmanilta on turha odottaa jazzillista svengaavuutta, bassot tulevat progemaisen tarkasti paikalleen, eikä mihin sattuu. Tomi Vartiainen on upea kitaristi, mutta ei hyvistä väläytyksistä huolimatta sittenkään nouse tällä levyllä ihan parhaaseen lentoonsa. Pratskin itse on hakenut huolella rikkaan soundikirjon levylle. Usein hän tunkee jopa Vartiaisen tontille, ja onnistuu kitaran- kuuloisena revittelemään vaikuttavasti.

Update on laadukas työ, joka olisi kuitenkin kaivannut sävellyspuolelle hieman lisää pihviä. Progen ja rockjazzin ystäville levy on ilman muuta pakollinen tsekattava.